Kriszta Remete

Huhtikuussa Metropolian tekstiilisuunnittelun neulesuunnittelun opetuksessa oli Erasmus –opettajavaihdossa professori ja muotisuunnittelija Kriszta Remete Moholy – Nagy taiteen ja designin yliopistosta Budapestista. Hän on asunut Budapestissa koko ikänsä. Kriszta on tehnyt näyttävän työuran; hän on opiskellut tekstiilisuunnittelijaksi, opettanut 15 vuotta yliopistossa sekä tehnyt omia vaatemallistoja, muotinäytöksiä ja näyttelyitä. Lisäksi hän on saanut kolme stipendiä ja voittanut vuoden 1998 Vuoden Nuori-suunnittelija palkinnon.

Miten hän on saavuttanut tämän kaiken? Kovalla työllä ja pitkäjänteisydellä. Hän ollut aina innokas piirtäjä, ja ensimmäisen kerran hän mietti tosissaan hakeutumista alalle kiinnostuessaan näyteikkunoiden suunnittelusta. Hän haki useampana vuotena yliopistoon opiskelemaan tekstiilisuunnittelua. Kun pääsykokeet eivät tuottaneet toivottavaa tulosta, Kriszta aloitti opiskelut kaksivuotisessa koulutuksessa, jossa opiskeltiin mm. graafista suunnittelua, typografiaa, taidehistoriaa ja markkinointia. Hän yritti päästä yliopistoon useamman kerran, ja lopulta sinnikkyys palkittiin. Tekstiilisuunnittelijaksi valmistuttuaan hän jatkoi opintojaan samassa yliopistossa väitöskirjan tekoon asti.

Koulutuksensa aikana Kriszta sai useita stipendejä, ja ne veivätkin opiskelemaan Lontooseen ja New Yorkiin. Lontoossa asuminen oli ensimmäinen kerta ulkomailla, missä tutuksi tulivat myös eräänlaiset yksinäisyyden tunteet; hän oli jättänyt kaiken taakseen eikä tuntenut kaupungista ketään. Tämän puolivuotisen Kriszta kertoo olleen itselleen hyvin kasvattavaa ja mielenkiintoista aikaa. Lopulta ympärille löytyi oikeat ihmiset ja töitäkin tuli tehtyä kolmisen kuukautta opiskelujen ohessa.

Valmistumisensa jälkeen Kriszta opetti yliopistossa ja teki omaa vaatemallistoa, jota myytiin putiikkeihin. Silti hänen huomionsa oli opettamisessa, koska hän kokee sen tärkeäksi ja mielekkääksi. Krisztan tyyli on suunnittelijan itsensä sanoin ”selkeää, yksinkertaista ja minimalistista”. Hän pitää myös suomalaisesta designista ja on kiinnostunut Ranskan taiteesta, sekä japanilaisesta ja italialaisesta tyylistä. Viimeisin kokoelma on vuodelta 2009.

Opetuksen ohessa Kristza tekee töitä pukusuunnittelun merkeissä mm. Budapestin kansallisteatterille ja oopperatalolle. Hän kokee tämän työskentelytavan itselleen hyvin mielenkiintoiseksi, sillä suunnitteluprosessissa on paljonkin eroavaisuuksia verrattuna työskentelemiseen omassa yrityksessä. Teatterityössä Kriszta kokee tärkeäksi hyvät suhteet johtajiin sekä heidän tyylinsä ymmärtämisen. Myös teatterin tyylikielen sisäistäminen on tärkeää, jotta voi nähdä mitä oma työskentely vaatii toivottavan lopputuloksen saamiseksi. Tämän hetkinen tilanne on Krisztasta miellyttävä, sillä hän voi keskittyä paremmin opettamistyöhön, sen sijaan että joutuisi tekemään päätöksiä omassa yrityksessä.

Inspiraatiota nainen hakee omien sanojensa mukaan taiteesta, ja sitä kautta ihmisistä. Ajatteleminen on  tärkeää, mutta myös ruoka, taide ja arkkitehtuuri inspiroivat. Elämä on ihme, jota hän arvostaa kovasti. Kysyessäni, mitä neuvoja hän antaisi alaa opiskelevalle, tulee hetken hiljaisuus. Harkinnan jälkeen hän sanoo ”älä välitä opettajien listoista, siitä kuka on paras, se voi aina muuttua. Myös avoimuus, rehellisyys, huumorintaju ja kunnianhimo on tärkeää.”

Krisztalle elämässä on tärkeää balanssi; hän on myös vaimo ja kolmen lapsen äiti, siten myös aika perheen kanssa on erityisen tärkeää. Opettaminen on  tärkeä asia ja uusiin oppilaisiin tutustuminen ja heidän ideansa kiinnostavat. Balanssin löytäminen rakkaiden asioiden välille on joskus haastavaa. Hän pyrkii löytämään riittävästi vapaa-aikaa, sillä se on tärkeää luovalla alalla. Juuri nyt ei olekaan aikaa omalla yritykselle, mutta se voi olla mahdollista tulevaisuudessa. Hän sanoo elävänsä unelmaansa juuri nyt.

Teksti: Marke Hongisto