Suomen työmarkkinoita riivaa kohtaanto-ongelma, jossa samaan aikaan tietyllä toimialalla on massatyöttömyyttä, kun toiset kärsivät työvoimapulasta. ICT-alalla ratkaisuja ongelmaan etsitään nyt palvelumuotoilun keinoin.
“Jos lineaarista ongelmanratkaisua vertaa palapelin kokoamiseen, vastaa pirullisten ongelmien selvittäminen enemmän tilannetta, jossa yritetään useiden, keskenään erilais- ten, palapelien paloja sovittaa yhteen ja saada aikaiseksi silti järkevä kokonaisuus. Voiko tällaisten ongelmien ratkaiseminen olla ylipäänsä edes mahdollista?” Tähän työmarkkinoita koskevaan pirulliseen kohtaanto-ongelmaa koskevaan kysymykseen Tuukka Ilmakari etsii vastausta Metropolian muotoilun YAMK opinnäytetyössään “Palvelumuotoilun mahdollisuudet työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmassa”.
Ilmakari käy läpi opinnäytetyössään pirullisten ongelmien (esim. ilmastonmuutos, köyhyys) erityispiirteitä ja kuinka näitä lähes mahdottomilta vaikuttavia megatrendejä voi lähestyä johdonmukaisesti palvelumuotoilun keinoin. Opinnäytteen prosessi noudattelee Jake Knappin (Google Ventures) kehittämää “Sprint”-mallia, jossa viiden päivän aikana pyritään ratkaisemaan jokin konkreettinen, oikea ongelma. Lisäksi opinnäytetyö sukeltaa muotoilun ja palveluiden historiaan ja esittelee selkokielisesti muun muassa millainen on hyvä palvelu. Tämän holistisen palvelumuotoiluprojektin tuloksena syntyi lopulta kaksi ongelmaa helpottavaa konseptia: ensimmäisessä työnhakijan ja -antajan välinen dialogi tuodaan jo työpaikkailmoitukselle ja toisessa helpotetaan merkittävästi nykyistä työnhakuprosessia.
Kuva: Tuukka Ilmakari
Lopusta alkuun
“Ymmärtääkseen ongelmaa on – hivenen nurinkurisesti – muodostettava ensin ratkaisu.” summaa Ilmakari. Tämä liittyy erityispiirteenä pirullisten ongelmien ratkaisuun, mutta toimii myös kompassina missä tahansa projektissa. Aivan ensiksi tulee ymmärtää mikä on tavoite, jotta sen saavuttamiseen voi löytää tarvittavat keinot. Täten muotoilijan tulee siis vakuuttaa muut sidosryhmät projektin päämäärästä, jotta voi saada mandaatin hypätä lähes mahdottomiltakin vaikuttaviin haasteisiin.
Ilmakari kuitenkin peräänkuuluttaa, ettei muotoilija kuitenkaan voi toimia roolissaan yksin. “Muotoiluprosessi pyrkii luomaan konsensuksen itse ongelmasta ja sen potentiaalisista ratkaisuvaihtoehdoista eri sidosryhmien välille.” Vaikka Covid-19 on tuonut haasteensa muun muassa luovien työpajojen järjestämiseen, voi muotoilija hyödyntää muun muassa timeboxing-mallia, jossa ajatuksena on varata tietty ajanjakso, esimerkiksi kaksi tuntia työpäivän aikana, yhden tietyn tehtävän suorittamiseen. Tämä tuo selkeyttä ja läpinäkyvyyttä kaikille työpajaan osallistujille.
Lopuksi Ilmakari haluaa muistuttaa jokaista muotoilijaa etsimään juuri itselleen sopivat työtavat. “Kannattaa rohkeasti kokeilla erilaisia palvelumuotoilun keinoja ja seistä oman visionsa takana. Parhaimmillaan tällöin saa opinnäytetyössään vapaasti siteerata vaikka Harry Potter -kirjoja.”
