Esihenkilöverkoston muotoilusta oivalluksia ja asiantuntijuutta omaan työhön

Muotoilun YAMK opiskelija Tiina Raitanen tutki opinnäytetyössään esihenkilöiden sparriverkoston muotoilua. Tausta-ajatuksena oli katse tulevaisuuteen, kun nopeasti muuttuva toimintaympäristö haastaa sekä asiakaspalvelutyön että sen johtamisen. Oman asiantuntijuuteni kehittymisen suhteessa tähän muutokseen pystyn kiinnittämän työni näkökulmiin eri tasoilla. 

Opinnäytetyössä tarkastelin organisaation siiloutumista teoreettisella tasolla. Aiheeseen syventyessäni sain huomata, ettei siiloutuminen ole automaattisesti paha asia, sillä se auttaa samassa yksikössä toimivia fokusoimaan työtään ja kasvattamaan ryhmäidentiteettiään. Oleellisin asia siilojen suhteen, on siltojen rakentaminen, jotta koko organisaatio voi oppia. Itseohjautuvuuden näkökulmasta, sain vahvistusta ajatukseen siitä, kuinka tärkeä rooli yksilöllä voi olla näiden siltojen rakentamisessa. Rohkealla toimijuudella yksilö pystyy jättämään oman jälkensä työyhteisön kehittämiseen. Muuttuva toimintaympäristö edellyttää asiantuntijuudesta muutakin kuin oman ydinosaamisalueen hallintaa. Se vaatii kokonaisuuden näkemistä, sekä oman roolinsa vaikuttavuuden tunnistamista ja hyödyntämistä parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi.

Kuva: Tiina Raitanen

”Ristiinpölyttäminen on tärkeää” 

Eräs tutkimusvaiheeseen osallistuneista kiteytti hienosti yhteen termiin sen, miten asiantuntijan omalle työlle oleellista on ns. ristiinpölyttäminen, eli mahdollisuus päästä keskusteluttamaan omia ajatuksiaan muiden kanssa yli yksikkörajojen. Samantyylistä työtä tekevien kesken on varsin todennäköistä, että joku on jo törmännyt samaan ongelmaan kuin toinen. Ajatus siitä, että olisi kaikkien asiantuntijatyössä eteen tulevien haasteidensa kanssa yksin, on siis ravisteltava pois mielestä. Tätä samaa ajatusmallin muutosta pääsin itsekin harjoittamaan työn edetessä. Muiden asiantuntijuuden hyödyntäminen yhteisen sparrailun kautta on siis varsin tärkeä oppi tästä opinnäytetyöprosessista.

Palvelumuotoilun välineitä käyttäessä oivalsin myös, kuinka lähijohtamistyössä käytetään samoja välineitä, kuin palvelumuotoilussa. Toki pienemmässä, mutta sitäkin iteratiivisemmassa mittakaavassa. Empaattinen nykytilanteen haasteiden tutkiminen vaatii kysymään useaan otteeseen miksi tai pohtimalla journey mapin tavalla tilanteen kulkua alusta loppuun ja siihen liittyvien kipupisteiden tunnistamista. Palvelumuotoilussa käytettävien keinojen hallinta tuo näin monimuotoista osaamista asiantuntijuuteenkin, kun haasteita pystyy tarkastelemaan monelta kannalta.

Työni retrospektiivissä tarkastelin sitä, minkälaista uutta toimintaa työ on edellyttänyt kohderyhmältä.  Mutta myös sitä, mitä opinnäytetyö vaati itseltäni tutkijan ja muotoilijan roolissa. Uudenlaista käytöstä vaati minulta verkoston ideoinnin ja lopulliseen konseptiin johtaneen jatkuvan validointiprosessin aktiivinen työstö ihmisten kanssa, jotka olin tavannut vain sähköisten välineiden kautta. Työn edetessä pääsin näin ollen laajentamaan omaa verkostoitumiskyvykkyyttäni ja ihmisten innostamista mukaan keskusteluun etätyön arjen keskellä. Koska työ on toteutettu käytännössä kokonaan etänä, se on kuitenkin edellyttänyt juuri sellaista toimijuutta etätyöpajan fasilitoinnista tai välineiden hallinnasta, jota tulevaisuuden työelämän asiantuntijoilta selvästi vaaditaan.

Tiina Raitanen