Opiskelijan Ljubljana

Teollisen muotoilun opiskelija Saara Ollila on tällä hetkellä vaihdossa University of Ljubljanassa. Alla hänen kokemuksensa opiskelijan Ljubljanasta.

Aloitin opiskelijavaihtoni talvilukukaudella University of Ljubljanassa lokakuun alussa. Muutin kaupunkiin kuitenkin jo syyskuun alussa osallistuakseni vaihtareille järjestetylle sloveenin intensiivikielikurssille. Kurssille osallistui noin 150 opiskelijaa 25 eri maasta ja kurssin aikana opimme sloveenin perustaidot, asioinnin kaupoissa ja ravintoloissa, numerot sekä muuta perus arkea helpottavaa sanastoa. Slovenialaisten englanninkielentaito on kuitenkin todella hyvällä tasolla, joten ilmankin sloveeninkieltä pärjää mainiosti. Ennen kaikkea kurssi oli kuitenkin ihanteellinen paikka tavata uusia ihmisiä, ja osa luokkakavereistani onkin säilynyt hyvinä kavereinani myös kurssin päättymisen jälkeen. Muotoilun opiskelijalle tämä oli helpoin tapa tutustua muihin vaihtareihin, sillä olen ainoa vaihto-oppilas teollisen muotoilun linjalla tänä vuonna.

metelkova2

metelkova
Satojen muiden vaihtareiden tavoin saavuin kaupunkiin ilman asuntoa, mutta hyvällä tuurilla löysin huoneen kaupungin keskustasta muutamassa päivässä saapumiseni jälkeen. Valtaosa vaihto-opiskelijoista saapui Ljubljanaan vasta varsinaisen koulun alkuun lokakuun alussa, jolloin asunnon löytäminen oli mahdotonta. Vuokra-asuntojen hintataso on huomattavasti alhaisempi kuin Helsingissä (huone keskustassa ~250e/kk), joten rahaa jää mukavasti muuhunkin. Asunnossani asuu lisäkseni vaihto-oppilaat puolasta, saksasta, espanjasta ja ranskasta, ja yhteiselomme on sujunut loistavasti. Kodistamme on sijaintinsa vuoksi myös muodostunut jonkinlainen ajanviettopaikka, ja usein ei tarvitsekaan kuin kävellä keittiöön viettääkseen aikaa muiden vaihtareiden kanssa. Asunto sijaitsee yhdessä keskustan lukuisista kauniista vanhoista rakennuksista, ja jos sää on kirkas voi kotiovelta nähdä Juliset Alpit.

kotikatu

img_20161114_154538
University of Ljubljanassa on 23 tiedekuntaa ja 3 taide-akatemiaa, joista omani on Academy of Fine Arts and Design. Taiteen ja muotoilun akatemia toimii kahdessa eri rakennuksessa, joista molemmissa käyn kursseja. Taiteiden rakennus sijaitsee kaupungissa keskuspuisto Tivolin vieressä ja muotoilun rakennuksena toimii vanha tiilitehdas parin kilometrin päässä keskustasta. Vanha tehdasrakennus on osuva valinta design-kouluksi loft-henkisine studioineen ja valtavine ikkunoineen. Seinät ovat täynnä opiskelijoiden töitä ja ilmapiiri on muutenkin boheemi.

img_20161114_154429

img_20161114_134906
Koulunkäynti ei eroa paljoakaan opiskelusta Suomessa, luokat ovat pieniä ja opiskelu rentoa. Suunnitteluprojektit ovat suurimmaksi osaksi toimeksiantoja eri yrityksiltä, mikä on ollut mielenkiintoista. Kurssit pidetään ainoastaan sloveeniksi, mikä vaikeutti alussa huomattavasti kurssivalintoja ja aiheutti turhaa säätöä. Professorit ovat kuitenkin todella avuliaita ja puhuvat mielellään osaamisensa mukaan myös englantia, mutta pääosin kaikki luennot ovat sloveeniksi. Lopulta onnistuin kuitenkin löytämään konkreettisempia projektiluontoisia kursseja saadakseni tarvittavat opintopisteet kasaan, mutta muutamalla sloveeninkieliselläkin luennolla on tullut istuttua.

img_20161114_153557

img_20161114_133958
Ljubljanan keskusta on kompakti ja liikun paikasta toiseen useimmiten kävellen tai kaupunkipyörällä. Julkisista liikennevälineistä ainoa vaihtoehto kaupungissa liikkumiseen on bussi, jota käytän lähinnä koulumatkoilla. Bussilla matkustamiseen on opiskelijoille alennushintainen kuukausikortti Urbana Card, jota käytetään myös kaupunkipyörien vuokraukseen. Ljubljanan kaupunkipyörät ovat hyvin suosittuja ja ne ovat käytettävissä ympäri vuoden hintaan 3e/vuosi.

img_20161025_175119

dragon-bridge
Ljubljanan ravintolakulttuuri on hyvin etelä-eurooppalainen ja säästä riippumatta ihmiset viihtyvät lukuisilla Ljubljanica-joen varren ravintoloiden ja baarien terasseilla. Vanhaa kaupunkia halkovan Ljubljanica-joen ylitse kulkee monia siltoja, joilta voi bongata joessa asustavia piisameita. Ulkona syöminen on hyvin edullista suurimmassa osassa Ljubljanan ravintoloita. Opiskelijoilla on käytössään študentski boni, etu, jolla valtaosasta Ljubljanan ravintoloita saa 0-5 eurolla salaatin, keiton, pääruoan ja jälkiruoan. Etu on käytettävissä viikon jokaisena päivänä ja yhtä monesti kuin kuukaudessa on työpäiviä. Paikalliset ovat hyvin ylpeitä študentski boni-systeemistään, enkä voi itsekään valittaa hakiessani alakerran pizzeriasta ilmaista pizzaa.

img_20160905_165329

academy-of-design
Matkustaminen Sloveniasta käsin on maan keskeisen sijainnin vuoksi helppoa ja reilussa tunnissa voi ajaa Ljubljanasta naapurimaihin Kroatiaan, Italiaan, Itävaltaan tai Unkariin. Auton vuokraaminen on opiskelija-alennuksilla vaivatonta ja edullista, ja lähes joka viikonloppu opiskelijat matkustelevat ympäri Sloveniaa tai ulkomaille. Slovenia on melko pikkuruinen maa, mutta loistavan sijaintinsa vuoksi pieneen kokoon mahtuu Välimeren ranta, Alpit ja kaikkea siltä väliltä. Aika kuluu mielettömän nopeasti ja lukukausi on jo yli puolessa välissä, mutta koti-ikävän sijaan kotiinlähtö tuntuu lähestyvän aivan liian nopeasti.
Hvala lepa in se vidimo!

Saara