”Opinnäytetyömme aiheena oli suunnitella uniikki, villainen alusvaatemallisto naisille. Koska meillä ei ollut toimeksiantajaa, pystyimme itse päättämään, miten rajaamme aiheen. Koko mallisto esitetään työssä visuaalisesti tasokuvina ja esityskuvina, jotka tehtiin Adoben Illustrator ja Photoshop ohjelmilla. Osa malliston tuotteista valmistettiin protomalleiksi asti, ja ne kuvattiin myös mallin päällä ja esitetään työssä tuotekuvina.
Tavoitteenamme oli suunnitella design-mallisto, joka viestii selkeästi tarinaa, jonka olimme sen ympärille luoneet. Halusimme, että mallisto kuvaa vahvaa, rohkeaa ja omaa tietään kulkevaa naista. Pyrimme luomaan jotain uutta, raikasta ja ainutlaatuista ja osoittamaan, että luonnonväreillä saa toteutettua värikkään malliston. Näin ollen tutkimuskysymykseksi muodostui, miten suunnittelemme päivittäiseen käyttöön soveltuvan villaisen alusvaatemalliston, joka ei tunnu kuitenkaan arkiselta ja lattealta. Halusimme, että tuotteemme tuovat ylellisyyden tuntua arkipäivään ja kohottavat esteettisyydellään ja mukavuudellaan käyttäjänsä mielialaa ja itsetuntoa.
Kartoitimme opinnäytetyön alussa villaisten alusvaatteiden tämänhetkistä markkinatilannetta ja teimme käyttäjäkyselyn facebookissa. Näiden taustatutkimusten tarkoituksena oli selvittää, onko mallistomme tarpeeksi ainutlaatuinen menestyäkseen kaupallisesti, ja mitä ominaisuuksia kuluttajat arvostavat villaisessa alusvaatteessa. Toimintaamme ohjasi esteettisyyden ja käyttäjälähtöisyyden lisäksi myös eettisyys. Haluamme, että toimintamme kuormittaa ympäristöä mahdollisimman vähän, joten oma arvomaailmamme ohjasi myös materiaalivalintojamme ja työtapojamme.”
Opinnäytetyö. Tuu mun iholle : Uniikki villainen alusvaatemallisto. Hanna Julin, Katariina Turpeinen. 2020. Tekstiilisuunnittelu.
Julkaisun pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020052012613